Me rakastamme lonkkiamme
sitä miten ne naksahtavat ensimmäisessä grand +plié+ssä

Raisa Jäntin (s. 1979) runokokoelma vie lukijansa tanssisaliin, peilien ääreen, loputtomaan toistoon. Hän on tamperelainen runoilija, jolta on ilmestynyt kokoelma Läpilyöntikipu (Kaarinan kaupunki 2015) ja runoseikkailu Neppari (SanaSato 2017). Hän tanssi balettia 15 vuotta.

Olemme 18 ja asumme homeenhajuisessa puutalossa, nukumme natisevilla lavereilla,
availemme tyhjää jääkaappia vuorotellen ja yöllä,
emme pyydä mitään anteeksi kunhan ruumis tottelee mieltä, ja kun ei tottele,
pyydämme kaikkea,
me näytämme tanssijoilta. Meidät mitataan – – punnitaan. Meillä on tibian torsio.

Grand plié
106 s.
210 x 210 mm
Kansi: Martin M. Lipka
Taitto: Mirkka Mattheiszen
Liimasidottu, pehmeäkantinen
Ilm: 2018

Hinta 15,00 € + toimituskulut 3,00 €

Tilaa omasi sähköpostitse: puru@purukollektiivi.fi <-

 

Teoksesta sanottua:

Niin syntyi järisyttävän hyvä ja tärkeä teos. Kaikkien baletin, voimistelun ja minkä tahansa lasten intohimoisen harrastuksen piirissä elävän isän, äidin, valmentajan, mummon, papan, opettajan ja ihmisen pitää lukea tämä kirja. – – Kirja on monella tavalla järkyttävää luettavaa: ainainen nälkä, orastava anoreksia, ahmiminen, kipu, veriset tossut, irtoavat kynnet, kylmyys ja väsymys, luvatta kasvavat rinnat, vastahakoiset lonkat, virheitä etsivät opettajat – ja alati vaaniva peili, joka ei armoa anna. – – Juuri tällaisia kirjoja maailma tarvitsee
|Matti Kuusela, Aamulehti 19.2.2018|

Jäntti pääsee aiheeseensa harvinaisen syvälle, ja havainnot esimerkiksi kivun sietämisen, myötätunnon ja itsetunnon välisestä suhteesta säteilevät kauas tanssimaailman rajojen yli: ”Emme tunne empatiaa: jos kehen tahansa sattuu, se on sama kuin sattuisi / meihin itseemme, / eikä se että sattuu meihin itseemme / ole yhtään mitään.”
|Vesa Rantama, Keskisuomalainen 5.3.2018|

Vaatii lukijalta paljon hyväksyä tällaiset kokonaisvaltaiset kivun ja toivottomuuden asetukset. Silti runot onnistuvat kysymään niin suuren perimmäisen kysymyksen vapaudesta, että ne pysyvät ajatuksissa pitkään.
|Virpi Alanen, Parnasso 2/2018|